oh perhaps, perhaps if I was smaller

 

Mä mietin joskus ennen joulua, miltä sitten tuntuu, kun on päässyt yli ihmisestä, tapahtumista ja koulustressistä. Koulustressin ei pitäs todellakaan ohi mutten jaksa stressata enää ja kai mä vieläkin odotan sitä yhtä puhelua tms. Muuten tuntuu normaalilta ja viime viikolla kaikki tuntu niin iloselta ja hyvältä. Unohdin sen yhden pienen jutun, että kaiken tilalle on pakko tulla jotain paskaa ja tällä kertaa se olen minä itse. Maanantai-iltana mulla oli huono olla ja oksettava olo, koska mä vihaan niin paljon mun vartaloo. Mulla on ennenkin ollut näitä olotiloja, mut se ei oo koskaan johtanut siihen, että mä itken niin etten pysty hengittään enkä nukkumaan enkä saa sitä itkua loppumaan. Ja yleensä se on mennyt ohi, mut nyt mä en oo päässyt sitä pakoon. Itkin tiistaina jopa bussissa enkä tiiä onko se hyvä vai surullinen asia ettei kukaan huomannut.

Tiiän, että asialle pitää tehdä jotain eikä valittaa. Mä oon yrittänyt siitä asti, kun 7. luokalla mun ihastus sanoi mua läskiks. Sitä ennen pidin itteeni normaalina, siitä asti mulla on ollut vääränlainen mieli. Älä syö. Ja musta tuntuu, että mun pitää onnistua siinä, jotta mä voin tehdä sen oikeella tavalla. Kerran pudotin yli 5kg vähäisellä syönnillä ja mä olin ylpee. Ne pysy monta kuukautta poissa, mut sitten menin kouluun, jossa oli hyvät ruuat ja jälkkärit. Siitä on ylpee ettei ne tullu tuplana takasin. 

Musta tuntuu myös paskalta, koska en usko, et kelpaan kellekään tällasenä. Varsinkaan niille, jotka oikeesti haluaisin. Mä en usko pystyväni mihinkään vakavaan tällä hetkellä, koska se vaan hajottais mua enemmän. Se, että toinen on paljon laihempi kuin minä ja siitä pidettäis enemmän. Friends with benefits kävis tällä hetkellä, just ja just. Ennen ajattelin etten tosiaankaan pystyis tuollaiseen juttuun, mut nyt tuntuu etten muuhun pystyiskään. Kai mä haluun, että pitkästä aikaa joku, joka on mulle tärkee eri tavalla kuin ystävät, kertois mulle ihania asioita ja oikeesti tarkoittais sanojansa. Haluun vaan jonkun, jonka luo vois mennä halimaan ja muuta mukavaa. 

Just a little bit stronger,
just a little bit wiser,
just a little less needy

and maybe I'd get there

Just a little bit pretty,
just a little more aware,
just a little bit thinner

Seuraavat postaukset voisikin olla suurprojekteja eli iskän viiskymppiset ja Helsingin minimatka! Plus oon täysin hurahtanut kikkuroihin nyt, kun osaan vihdoinkin tehdä niitä. Eikä ees oo vaikeeta puuhaa vaan ihanaa! Ei tee mieli enää suoristaa hiuksia tikkusuoriks, mikä on vähän hassua, kun on yli puol vuotta ollut ihan pakko suoristaa. Rakastun näihin enemmän ja enemmän, onneks rakastan naamaani ja hiuksiani!