if you won't let me fall for you then you won't see the best thing I would love to do for you

Yay, olin viikonlopun Kokkolassa! Aina, jos käyn jossain uudessa kaupungissa, mä rakastun siihen välittömästi. Kokkola ei ollu poikkeus! Ehkä mä vaan rakastan Suomee, vaikka Helsingin kanssa onkin viha-rakkaus-suhde. Kaks asiaa ärsyttää 1) mulla ei ollut kameraa mukana, koska piti tehdä pikapakkaus eikä kameralle jäänyt tilaa enkä jaksanut kasseilla kolmen kassin kanssa 2) mun on vaikeeta olla täysin oma itteni uusien ihmisten seurassa. Joskus se on helpompaa, joskus ei. Kai mun on vaikeeta nyt olla oma itteni, kun oon just päässyt nouseen syvästä suosta. Enkä muuten ikinä matkusta niin pitkää matkaa pummilla, koska en tykkää jännittyä pelosta niin pitkäks aikaa. Olin ihan varma, että Seinäjoen kohalla jään kiinni syystä että koska, mutta ähäkutti konnari vaihtu sillon. Toki olisin voinut vaan ostaa lipun, mutta aivoista tais katketa joku johto taas?

Maanantaina olikin sitten vuorossa kampaaja! Kävin varaamassa ajan tiistaina eli pisin viikko taas vähään aikaan. Päätin sunnuntai-iltana, että pakko värjätä violetiks, koska oon ikävöinyt niitä hiuksii ihan hirmusti ja en vaan pääse eroon punasävyistä, vaikka kuinka yrittäisin. Kampaaja sanoi sitten ettei kannata ja mä periaatteessa annoin sille vapaat kädet, mutta taisin jotain höpöttää punaisesta... yllätys. Lopputuloksena on oranssi siili / tyvi, ruskeita ja paaaljon blondeja raitoja ja vanhasta väristä jäi mustia raitoja, mutta näyttää paremmalta niin. Outoo oli, kun ei hiuksia lähtenyt hirveetä kasaa niin kuin yleensä, koska kasvatan noita päällimmäisiäkin hiuksia nyt pitkäksi oioi! Ja koska iskällä on viiskymppiset lauantaina, kampaaja näytti mulle, miten suoristusraudalla tehään kikkuroita niin sainpahan siinä samalla kunnon tyttötukan!

 

Kuvat on ottanut mun ihanainen Ella! Mä en tiiä, miten pärjäisin ilman tota naista. Enkä nyt tarkoita sitä, että se ottaa musta aina ihan älyttömän ihania ja hienoja kuvia vaan sitä, kun sen kanssa voi nauraa niin paljon ja niin lujaa, kun vaan haluaa. Me ollaan tunnettu kesästä 2007 asti on/offilla, mut nyt ollaan käyty syksystä asti melkeinpä päivittäin ulkona käppäilemässä ja tehty millon mitäkin. Ja jos tulee viikonlopun mittanen tai pidempi tauko, tulee pahoja vierotusoireita! Ella on yks niistä harvoista ihmisistä, jonka seurassa voin olla rennosti oma itteni ja puhua ihan mistä vaan. Ella on myös pysynyt ennätyksellisen pitkään mun elämässä toisin kuin eräät, joten jee!

welcome to the first day of your life

 

Älytöntä, miten paljon voi vuodessa unohtaa. Unohtaa, kuinka paljon välitti jostakusta. Kuinka piti siitä toisesta huolta, kun silloinen elämä oli romahtamassa. Vaikka olis itekin halunnut romahtaa täysin, mutta ehei, mä yritin auttaa, koska välitin niin paljon. Ja pum, mä en pysty auttaan, mutta se, joka romutti meiän maailman, sai sen toisen rauhottumaan. Mut siinä tilanteessa sen antaa anteeks jostain syystä, vaikka tuntee olonsa niin pieneks ja mitättömäks. Ja koska loppujen lopuks se jäi mun rinnalle.

Eiku sori. Mä jatkoin välittämistä, mutta mut jätettiin. Ei siinä mitään, siitä on yli vuosi. Se vaan, että niin pahassa tilanteessa mä jäin yksin. Ja mä oon niin kyllästynyt, että mä oon se kakkosvaihtoehto. Mä en enää anna itteni olla kakkosvaihtoehto. Mä en vaan voi. Mun on pakko muuttaa mun elämäntarinaa, koska tällä hetkellä se on olla kakkosvaihtoehto tai laastari. Mietityttää vaan, et jos jotain tulee jostain, mä pidän ne sydänlasit mun silmillä enkä vaan nää asioita sillain kuin pitäis tai sitten en vaan haluu särkee mitään puhumalla tai kyselemällä liikoja. Täytyy pistää ne lasit syrjään ja olla järkevä, vahva ja kerrankin itsekäs. En haluu enää satuttaa itteeni. 

Typerää, kuinka mä luulin, että syy siihen, miksen päässyt sängystä ylös aamuisin enkä saanut mitään aikaseksi ja murehdin kaikkea liikaa, oli että mua oli satutettu. Että mun sydän olis ollut jotenkin hajalla ja kaikki mun unelmat viety. Tänään älysin, että kaikki tää johtu siitä, mitä tapahtu yli vuosi sitten. Älysin, että sen yhden puhelun jälkeen mä pystyn tekemään mitä vaan. Hoitamaan koulun loppuun, laihtumaan, toteuttamaan mun unelmia ja kaikista tärkeimpänä, olemaan taas oma itteni myös silloin, kun en oo kenenkään seurassa. Enkä suostu pelkäämään, että tää tapahtuma tulis jollain tavalla vastaan vielä joku päivä. Mun ei tarvitse enää itkee, mä voin tehä mitä vaan.

Voin tehdä esim. ilosempia blogimerkintöjä! 

For the first time you can open your eyes
and see the world without your sorrow
where no one knows the pain you left behind
And all the peace you could never find
is waiting there to hold and keep you
Welcome to the first day of your life
Just open up your eyes

it's not so bad this room watching the rain today even though it's clear and sunny

19.1. tulee liian nopeesti. Nopeemmin, mitä luulin. Ehkä mä liitin sen päivän hauskaan, koska mun piti mennä Helsinkiin, mutta kappas perhe on köyhä eli kukaan ei pysty lainaamaan mulle rahaa ja koska oon laiskaperse, en oo saanut toimeentulotuki-juttui eteenpäin. Mutta nyt oon ilman mitään tukee, hauskuutta ja ihanien ihmisten tapaamista ja jäljellä on taas tää pelko, itku, epätoivo. Kai se on ihan hyvä, jos kohtaa asiat yksin? Tosin musta tuntuu, että oon aina kohdannut kaiken yksin ja selvinnyt kaikesta selvittämällä asiat oman pääni sisällä.

Mä en tiiä, pystynkö puhumaan. Mitä jos en muistakaan asioita, koska oon liian hermostunut? Se kuulee mun pelon, kun mun ääni värisee eikä se oo oikein. Sen pitäs luulla, että oon vahva. En kyllä tiedä, miksi. Haluisin kysyy, miksei kukaan voi olla siinä mun lähellä silloin, mut varmasti joku olis. Mä en vaan pysty kelpuuttaan ketä tahansa. Oi miksi oon nirso joka asiassa?

Sisimmältäni oon vieläkin se pikkuinen viaton Noora, jolle ei voi tapahtua koskaan pahaa. Ja sille pikkuselle Nooralle tää on vaan liikaa. Tunnen itteni liian yksinäiseksi nyt.

Mua vaan pelottaa. Liikaa.

 

thanks to you I'm finally thinking about me

 
Ensimmäinen koulupäivä tänä vuonna. En mennyt. Piti mennä, mutta sänky voitti. Tai no enemmänkin se, että nukkuminen on liiankin oiva pakotie kaikesta. Joka kerta, kun pitäis herätä, haluun nukahtaa takasin, jotta voisin nauraa, pelätä, olla taivaissa. Unelmoida ilman stressiä. Tosin kai mä oon stressannut niin paljon ja kauan etten enää pysty siihen, joten tää koulu taidetaan mennä loppuun hällä väliä-asenteella. Kunhan pääsee läpi.

Hassua, miten koira voi auttaa pelkällä olemassaolollaan. Mä olin hetken päivällä ihan tajuttoman hajalla, kun en jaksanut jälleen kerran nousta sängystä. Olin ihan satavarma, että yöllä mä itken silmät päästäni samalla tavalla kuin ennen joululomaa. Neela tuli takaisin kotiin 5.12. ja ennen joululomaa koulussa oli helppoo hetken aikaa, mä pärjäsin siellä tavallaan. Neela ei ollut sillon kotona, kun mulla ei mennyt mikään hyvin ja kaikki vaan räjähti käsiin. Ja nyt vaikka kaikki räjähtäiskin käsiin, mulla on Neela. Mä voin mennä halaan ja pussaan sitä ja unohtaa kaiken. 

Hetkeks kadotin mun voimani, mutta sitten illalla innostuin kuvailemaan ja hyppimään ja pomppimaan ja hymyilemään itsekseni. Mä nään taas, että mä pystyn mihin vaan! Kattellaan sitä sitten uudestaan huomenna, KUN mä meen kouluun. On pakko herätä, koska on sossu! Mulla ei vaan oo tarvittavia papereita sinne, koska en herännyt tänään ja mennyt Kelaan, mutta ens kerralla sitten hups.

 

Ps. Kuunnelkaa tää! Sanat sopii liian hyvin mulle, ääni ah uh kylmänväreet, koko biisi, tuo älyttömän upee nainen! Kun katoin ton videon, aloin jostain syystä itkemään. Herkkäpoikana taas. Jos pääsisin Kellyn keikalle, itkisin varmaan koko ajan. Rakastan. Haha, voisin aamulla laittaa ton kajareista täysillä, huutaa ja pomppii. Tuskin seinänaapureita haittaa.

You know in the end,
the day you left was just my beginning

look at me, how I shine

Mä oon surullinen. Viime kuukausina oon ollut koko ajan surullinen. Tarkkaa syytä mä en tiedä, kun niitä on niin paljon ja kaikki on niin sekavaa. Nyt mä otan ihan rennosti ja oon surullinen ihan rauhassa, koska mä oon saanu jostain voimaa ja mä tiiän, että mä selviän. Mä oon väsynyt oleen surullinen, se vie kaikki voimat. Mä selvitän kaikki mun vaikeudet, unohdan pahat muistot parhaani mukaan ja teen täysillä kouluhommia. I'm gonna fuck the world off.

Tiiättekö, miks pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? Ehkä ne on kyllästynyt oleen hyviä ihmisiä ja haluaa, että niillekin sattuu jotain pahaa. Tyhmintä ikinä, tiedän. Hyvyydestä saa enemmän tyydytystä kuin pahuudesta. Mä haluan takas hyvään. Mä en halua tehdä enää virheitä, koska oon surullinen eikä mua kiinnosta, mitä mä teen. Tunnen itteni vahvemmaks kuin koskaan aikaisemmin, joten tästä on hyvä aloittaa.

When something bad happens, you have three choices

you can either let it define you 

let it destroy you

or you can let it strengthen you

you can choose to let it go

Käytiin tänään kattomassa Jennin kanssa New Year's Eve! Mä oon odottanut tota leffaa siitä lähtien, kun sitä alotettiin tekeen eli ihan liian kauan. Rakastuin, halusin, itkin, nauroin. Tätä mun oloo ei yhtään auttanut Zac Efron eikä Jon Bon Jovi, mutta sainpahan romantiikan nälän hetkeksi pois. Haluun uudestaan leffaan!

Mun sisällä pulppuaa, mut samalla on ihanan levollinen olo. Oon saanu päästettyä irti, en ikävöi enää eikä oo epätoivonen olo. Se on hassua kuunnella biisiä, jossa lauletaan ikävöimisestä ja älytä ettei ikävöi enää. Johtunee siitä ettei mua ikävöidä, joten siinä vaan lopettaa. Ihanaa olla pitkästä aikaa ilman ihastusta, epätoivoo ja draamaa. Vapaana. Toisaalta oisin valmis niin paljoon, mutta näinkin on hyvä.  

So raise your glass if you are wrong
in all the right ways
All my underdogs
We will never be, never be
Anything but loud and nitty gritty
dirty little freaks
Won't you come on, and come on and
Raise your glass
Just come on, and come on and
Raise your glass

there's no light at the end of the tunnel tonight, just a bridge that I gotta burn

 
Upouuden vuoden ensimmäinen päivä ja minä aloitan vihdoinkin uuden blogin! Minällä tarkoitan minua - 18-vuotiasta Nooraa Tampereelta. Netissä liikuskelen nooraemiliana, koska rakastan toista nimeeni ja pelkkä Noora on liian tavallinen enkä tunne itseeni omaksi itsekseni, jos olen tavallinen. Hölmöä, eikö? Aina pitää olla pieni silaus jotakin spesiaalia, esim. väriä, lävistyksiä, eri hiustyylejä, hassujasöpöjäkivoja vaatteita, sanoinko jo väriä?

Mulla on iso perhe, ainakin mun makuun se on iso. Mä asun äidin ja iskän kanssa ihanassa kolmikerroksisessa punaisessa talossa. Meiän kanssa täällä tepastelee Neela-koira ja veljen kissa Bacu. Veli asuu Vantaalla arkisin, mutta tulee tänne asumaan viikonloppuisin ja lomilla tyttärensä, Venlan, kanssa. Jep, kuinka haluaisinkaan oman kämpän. Sisko taas asustelee parin kilsan päässä täältä tyttärensä, Ellan, kanssa! Niitäkin näkee täällä viikonloppuisin, mutta onneksi ei sentään yöksi jää - sitä hälinänhulinan määrää, kun haluaisin vaan olla rauhassa.

 

Joten, miten on mun vuosi lähteny käyntiin? Se jatku samalla lailla, kun oli loppunutkin, mut mä yritän muuttaa tapahtumien suuntaa. Eli menetin ystävän ja pääsyynä seurustelu. Taitaa olla kolmas tai neljäs kerta, kun tuon takia menetän ystävän ja miljoonas kerta, kun siitä syntyy jotain kränää. Mä oon niin älyttömän katkera. Ollut siitä asti, kun mun serkku ei löytänyt aikaa mulle, koska piti viettää aikaa kultamussukan kanssa. Yleensä kuitenkin rakkaansa kanssa vietetään paljon aikaa, joten mä pyydän vaan pientä hetkee välillä ystävän kanssa. That's all.

Toinen syy, miksi menetän ystävii, on mustasukkasuus. Tyypit on mustasukkasia musta, hei haloo! Naiset... lesbot hyvät, oikeesti. Mä oon tehnyt virheitä kauan sitten, mutta menneisyydestä oppineena en enää sellaisia tee. Virheitä kyllä, mutta en tän asian suhteen! Esimerkiksi tässä viimeisimmässä tapauksessa mä halusin ihmisistä vaan ystäviä. Mä en yrittänyt iskee ketään, mä halusin tutustua enemmän ja toisesta näistä tuli / oli tulossa mulle tärkee ihminen. En vaan jaksa enää sitä, että aiheutetaan draamaa tyhjästä, mua syytetään asioista, joita en oo tehnyt ja et mua satutetaan, vaikka luvattais toista.

Eipä hirveesti huvita enää päästää ihmisiä mun elämään, kun kaikki menee vituiks niin älyttömän lyhyessä ajassa joka kerta.