Ensimmäinen koulupäivä tänä vuonna. En mennyt. Piti mennä, mutta sänky voitti. Tai no enemmänkin se, että nukkuminen on liiankin oiva pakotie kaikesta. Joka kerta, kun pitäis herätä, haluun nukahtaa takasin, jotta voisin nauraa, pelätä, olla taivaissa. Unelmoida ilman stressiä. Tosin kai mä oon stressannut niin paljon ja kauan etten enää pysty siihen, joten tää koulu taidetaan mennä loppuun hällä väliä-asenteella. Kunhan pääsee läpi.
Hassua, miten koira voi auttaa pelkällä olemassaolollaan. Mä olin hetken päivällä ihan tajuttoman hajalla, kun en jaksanut jälleen kerran nousta sängystä. Olin ihan satavarma, että yöllä mä itken silmät päästäni samalla tavalla kuin ennen joululomaa. Neela tuli takaisin kotiin 5.12. ja ennen joululomaa koulussa oli helppoo hetken aikaa, mä pärjäsin siellä tavallaan. Neela ei ollut sillon kotona, kun mulla ei mennyt mikään hyvin ja kaikki vaan räjähti käsiin. Ja nyt vaikka kaikki räjähtäiskin käsiin, mulla on Neela. Mä voin mennä halaan ja pussaan sitä ja unohtaa kaiken.
Hetkeks kadotin mun voimani, mutta sitten illalla innostuin kuvailemaan ja hyppimään ja pomppimaan ja hymyilemään itsekseni. Mä nään taas, että mä pystyn mihin vaan! Kattellaan sitä sitten uudestaan huomenna, KUN mä meen kouluun. On pakko herätä, koska on sossu! Mulla ei vaan oo tarvittavia papereita sinne, koska en herännyt tänään ja mennyt Kelaan, mutta ens kerralla sitten hups.
Ps. Kuunnelkaa tää! Sanat sopii liian hyvin mulle, ääni ah uh kylmänväreet, koko biisi, tuo älyttömän upee nainen! Kun katoin ton videon, aloin jostain syystä itkemään. Herkkäpoikana taas. Jos pääsisin Kellyn keikalle, itkisin varmaan koko ajan. Rakastan. Haha, voisin aamulla laittaa ton kajareista täysillä, huutaa ja pomppii. Tuskin seinänaapureita haittaa.
You know in the end,
the day you left was just my beginning
the day you left was just my beginning
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti