this is my idea of fun, playing video games

Lähdinpä viime viikon keskiviikkona extemporee kaverin jääkiekkopeliin Tesomalle! Kävin taas päässäni pitkän ei joo-taistelun siitä, otanko kameran mukaan vai ei. Liian työlästä kantaa kahta laukkua, mut ei sitten kuitenkaan. Lopulta se parempi puoli voitti sillä perusteella, että saan lisää harjotusta ja oiva tilaisuus kokeilla toista objektiiviä... eihän se oo kuin puol vuotta tuolla kameralaukussa heilunut mun mukana. Kuvista huomaa sen, että kokeilin ekaa kertaa objektiiviä plus mun heikot kuvaus/muokkaustaidot plus se ettei vaan kuvaushalu ollut hirveen korkeella.

Pelihän oli Ilves - JYP ja kaverin joukkue eli JYP hävis 3 - 2, vähän niin kuin viime kerralla kun olin kattomas noitten peliä. Bad luck charm hehe hups. Mut oon huomannu, että tykkään käydä peleissä (listalle on kertynyt jääkiekon lisäks yks futsal-peli!) ja kovasti se hirmuinen penkkiurheilutyttö on tulossa esille! Vielä tarvitaan jotain maustetta, niin oon aito jääkiekkofani ja huudan ääneni käheeks peleissä! ...ehkä ens vuonna sitten. Kuvailu lisää innostusta, koska siistiä saada hienoja kuvia urheilukuvia. En tajuu, miks se on siistiä, mut hei ei se mitään. 

Haluisin myös omistaa pleikkarin ja xboxin, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Kolmas juttu on se, että silmäni vuotavat verta näitten kuvien takia, mutta nauttikaa nyt näistä. Kyllä mä joskus vielä osaan nappailla loistavia kuvia! 

Tell me all the things you want to do
I heard that you like the bad girls,
honey, is that true?
It's better than I ever even knew
They say that the world was built for two,
only worth living if somebody is loving you
Baby, now you do

I don't wanna just make love, I wanna make love last

Mä en ikinä tuu ymmärtään taikka muistamaan, että älyttömän hyvän päivän jälkeen tulee huono päivä. Tai hyvän päivän iltana kaikki huononee ja huonon päivän iltana kaikki alkaa mennä paremmin. Eilen oli tajuttoman hyvä, ihana ja hauska päivä ja mä pystyin unohtaan kaikki mun itsetunto-ongelmat, jotka vaivaa nykyään joka helvetin sekunti. Kaikki tuntu oikeelta. Mutta tänään oon itkeskelly vähän väliä, vaikka heräsinkin aamulla hymyillen.

Eilinen oli vaan niin jännä päivä. Sain vastauksia kysymyksiin, joita en tienny koskaan esittäväni. Vastauksiakaan en uskonut koskaan kuulevani, mutta tulipahan selvyys asioihin kuten miksi eräs kattoo mua erilailla kuin muut, miksi se on niin innokas aina näkemään mua, miksi se hymyilee sillä tavalla. Tajusin muutenkin mukavia asioita ja leijuin pilvissä oikein kunnolla.

Mutta haha mutta. Koska eräs toinen jätti muhun lähtemättömän vaikutuksen syssymmällä ja tavallaan jätti mulle toivoo, koska mä oon niin tyhmä, et pienikin toivo riittää pitkäks aikaa ja vaikka kuinka vakuuttaisin ittelleni, että toivo on menny niin mä idioottina en vaan päästä irti. Ennen se on ollut helpompaa, kun kukaan ei oo jättänyt toivoo. Done is done ja pian oon ollut ihan kunnossa, mutta tää on sit eri juttu. Vaikka onkin kausii, kun oon ihan cool ja päästänyt irti, niin sitten tulee kausii, kun tajuan ehkä valehdelleeni itelleni ja mä murrun. Ja murrun vielä enemmän, koska ennen mä en murtunut, koska en antanut itteni olla niin heikko. Viime kesänä murruin kerran ja siitä se ajatus sitten lähtikin. En oo löytänyt takas sille oikeelle tielle.

I have a secret I want to tell you,
each time that I close my eyes I can see you

I run away with my imagination,
I am blinded by your light, you fill up the room.

I have a secret I need to tell you,
exquisite visions fill up my mind,

Do you remember me,
taking pictures of you

as the light came through,
You were running away,
and I asked you for a place to stay

Ei oo helppoo, kun löytää jotain noin upeeta ja sitten jäädä rannalle ruikuttaan. Ei oo helppoo aina jäädä toiseks. Ei oo helppoo, kun ei oo tarpeeks kellekään sen parin viikon tutustumisen jälkeen. Ja kaiken lisäks mua nyt jarruttaa se, että oon vihdoin löytänyt jonkinlaisen rauhan ja tasapainon plaaplaa, koska mulla on pari ihanaa ystävää ja oon tottunut oleen yksinäni ihan rauhassa, niin miksi ihmeessä mä haluisin nyt pilata tän? Jep, onhan mulla toki joku iso aukko tuolla jossain, kun tyhjältä tuntuu aina välillä. Plus kaikki on epävarmaan tän erään kohdalla syystä että koska kun jos vaikka.

Kuvittelen hirveesti mun elämän leffaks tällä hetkellä ja toivoisin, että 3kk tai puol vuotta menis yhtä nopeesti kuin leffoissa ja siinä ajassa mulle oiskin tapahtunut joku ihme. Pikkunen optimisti alkaa heräileen mun sisällä. Ehkä.

Don't you wanna stay here a little while?
Don't you wanna hold each other tight?
Don't you wanna fall asleep with me tonight?
Don't you wanna stay here a little while?
We can make forever feel this way
Don't you wanna stay?

was it all a joke, never had control

 

Ystävänpäivä with my lovely lady Ella! Juotiin maailman parasta mehua, katteltiin Tapahtui Vegasissa ja pelleiltiin kameran kanssa. Tollon oli varmaan myös kamalin päivä mun häntäluun kanssa, kun hienosti lensin persiilleni hypätessäni rekan lavalle, hyvä Noora! Mutta nyt oon iloinen tavallinen antilooppi itseni, koska sain särkylääkkeitä omnom.

Mä oon tottunut pitään ystävänpäivää ystävänpäivänä, koska noh se on _ystävän_päivä, vaikka onhan se kumppanikin ystävä. Liian monimutkasta! Mut tää tosin tais olla ensimmäinen ystävänpäivä, joka oli suunniteltu taai sit oon vaan taidokkaasti blokannu muut mielestä pois. Ja älysin myös ettei mulla oo koskaan ollut ketään sellasta you know tyyppiä ystävänpäivänä eikä muuten haittaa! Mun unelmien ystävänpäivänä viettäisin koko päivän ystävien kanssa ja illalla kotiin jonkun kainaloon nukkumaan. 

Höpötän ihan liikaa tyhjänpäiväsii ja käytän liikaa huutomerkkejä, I need to stop this.

toisiamme hetken saamme kantaa, hetken verran kohti taivaanrantaa kurkottaa

M09MAA 17.8.2009 - 10.2.2012 <3 Mun elämä alko 2009 syksyllä ja se on kasvanut hirmusesti tuona aikana. Kaikkee on tapahtunut - hyvää ja pahaa - monet asiat on muuttunut ja mä oon muuttunut pelottavan paljon, mutta luokka on aina ollu siellä missä pitääkin. Ihan jännä nähä, miten tästä jatketaan. Me nähdään onneks vielä viimestään kevätjuhlassa / valmistujaisissa ja after partyissä, mutta suht vaikeeta ettei näekään tuttuja naamoja melkein joka päivä. Luokkakokouksia kehiin joka päivä, eiks ni!

Anyway, aloitetaan viimeisen koulupäivän stoori! Aamu alkoi siinä kymmenen aikoihin, kun harjoteltiin pikasesti Frontside ollie omilla sanoilla. Juhlasalissa oli järjestetty ohjelmaa valmistuville, esim sukkahousuleikkejä (meiän ryhmä voitti!!1) ja biisikärpänen (tiktak<3). Tässä välissä tapahtui aivan varmasti jotain, mut mä en muista. Enkä edes ollut kännissä. Ruokailun jälkeen lähettiin kuitenkin ajelemaan rekalla, penkkarit by amikset! Ja ilman karkkeja toki, vilkuteltiin iloisesti ja kiljuttiin karjuttiin vitusti. Tänäänhän oli ne oikeet penkkarit, mutta me oltiin paljon kovempii äijii kun ajeltiin taksin perään (taksin vika) ja kirpsakassa pakkasessa! Me tehtiin se tyylillä.

Rekkailun jälkeen tietysti syömään, Speakeasyyn! Oli muuten ihan maittava valkosipulihampurilainen, Pancho Villassa vaan maistuu jopa se valkosipuli. Täysillä mahoilla MEILLE alotteleen, koska meillä on salainen alakerta, jossa kaikkee coolia! Meiän piti lähtee keskustaan 21.50 bussilla, mutta arvatkaa vaan alkoko itkubileet noin tuntia ennen lähtöä ja arvatkaa kuinka kauan ne kesti ja arvatkaa pitikö korjailla meikkejä, mmm mm. Päästiin sitten lähteen 22.50 bussilla ja käytiin pikaseen Hällässä, mut päädyttiin Semaforiin. Oijoi, siel on tankoja, mä tahdon tahdon tankotanssia! Kotiin päästiin Jaanan kanssa ennen kolmee tutimaan ja aamupäivällä hehkeinä keskustaan syömään subia!

Vaikka pieni osa mun luokkalaisista lukee tän, haluun silti jälleen kiittää kaikkia ihmisiä näistä vuosista. Suurimmaks osaks ihmiset oli se syy, miks jaksoin nousta kouluun enkä luovuttanut kesken leikin. Nyt se riippuu vaan musta, valmistunko vai en. Mun pitää jaksaa tehdä tehtävät ilman päivän piristysannosta.. Hassua, miten tuntemattomista ihmisistä tulee näinkin tärkeitä. Hassua, miten noihin meni hermo niin älyttömän monta kertaa ja kaikki ärsytti eikä mikään ollut hyvin, mut silti M09MAA on hauskin ihanin porukka, minkä tiiän. 

Late ja me, koulussa taas, päivät kulutetaan

Lannan hajusta, kauheesta, kokit kärsii taas

Ei toppia, ei kokeita, ei stressii mistään,

sit pari pulloo jostain ilmestyy ja sekoitaa meidän päät 

Hei juhli vaan, meidän mukana

Mä itseäni usko en,

et oikeesti teimme sen

täydellisen valmistumisen

Muut astui sivuun päin,

9MAA teki yllättäin

täydellisen valmistumisen 

Kokit ja me, tän koulun jälkeen harvoin kohdataan

Ei haittaa meitä ollenkaan, et tänää juhlitaan

Olis makeeta, jos asuntola olis vielä kunnossa,

se vois olla meidän menomesta, mut baaritkin kelpaa 

Hei juhli vaan, meidän mukana 

 

Mä itseäni usko en,

et oikeesti teimme sen

täydellisen valmistumisen

Muut astui sivuun päin,

9MAA teki yllättäin

täydellisen valmistumisen

Parin viikon jälkeen Ahlman saattaa unohtuu,

mut se ei haittaa, me vaan chillaillaan kotona

mä voin suunnitella mun koko elämän, mut kaikki menee toisin - joku suunnittelee mua paremmin

 

Ajattelin vaan kertoo, että oon älyttömän onnellinen kaikista ihmisistä ja olennoista, jotka kuuluu mun elämään tällä hetkellä. Oon monta vuotta ettiny koko ajan uusia ihmisiä ja saada niistä ihania hyviä ystäviä, mutta harvemmin se on onnistunut. Eilen älysin, että mä voin lopettaa etsimisen, koska mulla on hurjan paljon ystäviä! Koskaan ei oo ollut näin paljon vaikkei sillä määrällä ookaan väliä. Vaikka tiiän, että toiset katoaa kuitenkin jossain vaiheessa, niin oon vaan niin tyytyväinen tähän. Koska te, ystäväiseni ihanaiseni, saatte mut hymyilemään ja pidätte mut pinnalla.

Huomenna on viimeinen koulupäivä. Naurua, itkua, kinastelua ja mahdollisesti draamaa eräiden puolelta luvassa, mutta eniten sitä hauskanpitoa... ja mun osalta itkua. Nää melkein kolme vuotta ton luokan kanssa on antanut mulle älyttömän paljon. Oon oppinut ihmisiltä paljon (varsinkin läpän heitossa!) ja jaksanut nousta kouluun ihan vaan siks, että tiiän nauravani mahan kipeeks siellä. Sain yhen mulle tärkeimmistä ystävistä elämään koulusta ja kyseinen ihminen opetti mulle, miltä tuntuu, kun joku oikeesti on ystävä, johon voi luottaa ja joka hyväksyy virheetkin. Pelkään hirveesti, koska me ei tulla näkemään luokkakavereiden kanssa toisiamme todellakaan niin usein kuin nyt. Useimpia tuskin näkee enää oikeestaan ollenkaan ja ne muuttuu ihmisiks, jotka joskus tunsi.

Hui onpa nyt herkkää tekstiä, että on pakko laittaa piristykseks ihanii kuvii musta! Pahoittelen kuvien samanlaisuutta, mutta ei voi mitään, oon liian ihana hähää!

I'm just like losing my faith with humanity

 

Tässä on minä ja mun wanha Rami-serkkuni iskän 50-vuotissynttäreillä. Tarkkaa ikää en tiiä, jotain 30-40 välillä. Viisas, ihana, ymmärtäväinen, hauska ja tukeva (höhö ei läskillä tavalla) ihminen. Se tuli illan lopussa istuun mun viereen ja kysyi "onko sulla tällä hetkellä tyttöystävää?" Kyllä mä sen tavallaan tiesin, että Rami tietää mun suuntautumisesta, mutta toi kysymys tuli niin yhtäkkiä ja mua nauratti hirmuna, niin enpä saanu ihan heti vastausta suusta. 

Puhuttiin syvällisesti tästä asiasta ja olisin aivan varmasti itkenyt, jos olisin viittinyt. Mä en oo tullut kaapista ulos mun porukoille. Pelkään sitä pahinta ihan liikaa. Tällä hetkellä oon päättänyt kertoo vasta, kun oon muuttanut omilleni niin eipä tarvii potkii pihalle! Nooran logiikka, tiedetään. Vaikka Rami uskookin, että mut hyväksyttäisiin ynnä muuta, mut mä en pysty siihen uskomaan. Äiti ehkä voiskin hyväksyy, mut iskä on välillä niin tajuttoman pelottava ja sen heittämät kommentit esim. Haavistosta... Okei, äitikin heittelee kommentteja homoista, joten da da dam. Ei se mitään, vaikka mua pidettäis pelkurina, koska oon aikuinen ihminen ja seurustellut monta kertaa enkä siltikään kertonut. Vaikka kertominen helpottais älyttömästi, mä en oo niin vahva ja perhe on mulle tärkee. Tärkeempi ehkä kuin se on muille ihmisille.

Ramin mukaan mun lesbous on ilmiselvää. Tälle nauroin pitkään, nauran vieläkin. Mun mielestä se ei oo koskaan ollut ilmiselvää, kun on ulkonäköö kattonut. Ehkä just ja just, kun oli maailman lyhimmät hiukset muttei sillonkaan. Yritin hokee Ramille, että se seuraa mun touhuja Facebookissa, mut se intti vastaan ettei se Facebookista johdu. Kuinkahan kauan se on sitten tiennyt haha varmaan sillon, kun mä itse en tiennyt.

Rami myös kehui mut maasta taivaisiin. En muista kaikkee, mitä se sanoi, mutta kuulemma uskomaton, ihana, kaunis. Ja mä uskoin kaikki ne kehut. Musta oikeesti tuntu siltä, että oon uskomaton. Samalla alkoi harmittaa, että oon kuullut samanlaisia kehuja niin monen suusta eikä ne oo vieny mua mihinkään. Mun taika on kestänyt toisen silmissä sen pari viikkoa, mut aina häviin jollekin toiselle. Eksälle, uudelle ihastukselle. Joka vitun kerta. Mut koska oon ollut pitkään ilman mitään tai ketään, en jaksa välittää enkä valittaa. Ja kun en halua nyt mitään vakavaa, pelkään sen paistavan silti musta. Musta tuntuu, et vaikutan sellaselta ihmiseltä, joka haluaa vakavan suhteen heti nyt? Ja sen takia mun on varmaan turha odottaa edes halia, pusua tai mitään muutakaan. Let's keep it casual, shall we?

oh perhaps, perhaps if I was smaller

 

Mä mietin joskus ennen joulua, miltä sitten tuntuu, kun on päässyt yli ihmisestä, tapahtumista ja koulustressistä. Koulustressin ei pitäs todellakaan ohi mutten jaksa stressata enää ja kai mä vieläkin odotan sitä yhtä puhelua tms. Muuten tuntuu normaalilta ja viime viikolla kaikki tuntu niin iloselta ja hyvältä. Unohdin sen yhden pienen jutun, että kaiken tilalle on pakko tulla jotain paskaa ja tällä kertaa se olen minä itse. Maanantai-iltana mulla oli huono olla ja oksettava olo, koska mä vihaan niin paljon mun vartaloo. Mulla on ennenkin ollut näitä olotiloja, mut se ei oo koskaan johtanut siihen, että mä itken niin etten pysty hengittään enkä nukkumaan enkä saa sitä itkua loppumaan. Ja yleensä se on mennyt ohi, mut nyt mä en oo päässyt sitä pakoon. Itkin tiistaina jopa bussissa enkä tiiä onko se hyvä vai surullinen asia ettei kukaan huomannut.

Tiiän, että asialle pitää tehdä jotain eikä valittaa. Mä oon yrittänyt siitä asti, kun 7. luokalla mun ihastus sanoi mua läskiks. Sitä ennen pidin itteeni normaalina, siitä asti mulla on ollut vääränlainen mieli. Älä syö. Ja musta tuntuu, että mun pitää onnistua siinä, jotta mä voin tehdä sen oikeella tavalla. Kerran pudotin yli 5kg vähäisellä syönnillä ja mä olin ylpee. Ne pysy monta kuukautta poissa, mut sitten menin kouluun, jossa oli hyvät ruuat ja jälkkärit. Siitä on ylpee ettei ne tullu tuplana takasin. 

Musta tuntuu myös paskalta, koska en usko, et kelpaan kellekään tällasenä. Varsinkaan niille, jotka oikeesti haluaisin. Mä en usko pystyväni mihinkään vakavaan tällä hetkellä, koska se vaan hajottais mua enemmän. Se, että toinen on paljon laihempi kuin minä ja siitä pidettäis enemmän. Friends with benefits kävis tällä hetkellä, just ja just. Ennen ajattelin etten tosiaankaan pystyis tuollaiseen juttuun, mut nyt tuntuu etten muuhun pystyiskään. Kai mä haluun, että pitkästä aikaa joku, joka on mulle tärkee eri tavalla kuin ystävät, kertois mulle ihania asioita ja oikeesti tarkoittais sanojansa. Haluun vaan jonkun, jonka luo vois mennä halimaan ja muuta mukavaa. 

Just a little bit stronger,
just a little bit wiser,
just a little less needy

and maybe I'd get there

Just a little bit pretty,
just a little more aware,
just a little bit thinner

Seuraavat postaukset voisikin olla suurprojekteja eli iskän viiskymppiset ja Helsingin minimatka! Plus oon täysin hurahtanut kikkuroihin nyt, kun osaan vihdoinkin tehdä niitä. Eikä ees oo vaikeeta puuhaa vaan ihanaa! Ei tee mieli enää suoristaa hiuksia tikkusuoriks, mikä on vähän hassua, kun on yli puol vuotta ollut ihan pakko suoristaa. Rakastun näihin enemmän ja enemmän, onneks rakastan naamaani ja hiuksiani!