calm down and get yourself dressed instead

  

Mä rakastan olla ulkona, poissa kotoo. Mä hymyilen, nauran, unohdan kaikki huolet ja tuntuu, et mä voisin mennä minne vaan! Vaikee kuvailla, kuinka paljon mä rakastan ja arvostan sitä, kun mä pääsen jutteleen kaikkee turhaa ja tärkeetä, nauraan ja hymyileen. Sillon tuntuu, et kyl ne asiat järjestyy ja mulla on kaikki hyvin, koska nii... niin. Silti mietin sitä hetkee, kun pääsen kotiin. Tavallaan pelottaa mennä kotiin, koska nykyään mä vaan itken kotona. Toki mä välissä naureskelen, mut itku tulee aina takasin. En jaksa olla yksin.

En tiiä, johtuuko tää kaikki jostain helvetin hormoneista vai siitä tosiasiasta, että asiat on alkanu taas pikku hiljaa menemään päin persettä, vaikka ne just sain kaiken suht normaaliks! Yhden asian saisin pois alta, jos vaan tunnustaisin sen tietylle henkilölle tai edes jollekin, koska tuskin kukaan tietää tätä juttuu, jota oon padonnu sisälläni liian monta kuukautta. Mitä enemmän piilottelee tunnetta, sitä enemmän se kasvaa. Päästämällä sen pois piilostaan, voisin unohtaa ja jatkaa eteenpäin. 

Stressaavin asia onkin yllätysyllätys koulu ja senkin sais pois, jos vaan alkais tekee niitä pirun tehtäviä yms! Eilen sain yhtäkkisen kannustuspuheen iskältä "kunhan teet joten kuten" ja aloin jo innostumaan, kunnes mamma päätti sitten sanoa "niinno, itsehän sä oot tän aiheuttanu", kiitos tästä. Itkua huonosti pidätellen menin takas viereiseen huoneeseen kattomaan Plain Janea, koska siinä oli kaunein ja ihanin nainen ikinä, niin oli pakolla katottava.

Huolestuttavin ja kamalin asia on Neela ja sen nenä. Lisäsin uusia kuvia Neelasta facebookiin ja kasvattaja tuli sitten huolestuneena puhumaan ettei oo koskaan nähnyt noin pahaa pigmenttihäiriötä koiralla. Oon ajatellut asiaa aina pinnallisena juttuna, koska näyttelyissä saattaa pärjätä huonommin, jos ei oo mustaa nenää ja tälle kasvattajalle näyttelyt tuntuu olevan tärkee juttu. Aloin kuitenkin huolestuun siinä vaiheessa, kun kasvattaja kyseli kaikkee ja sano, että pitää mennä tutkimuksiin... koska melaniinin puutos saattaa aiheuttaa syöpää. Mä panikoin paljon vähemmästä, koska ensimmäisen koiran ihan liian aikasesta kuolemasta ei toivu koskaan. 

If it's a broken part, replace it
If it's a broken arm then brace it
If it's a broken heart then face it

PS. Kuvat © Ella!

you think the day won't break the sunless night

Jos mulla on liikaa kuvia, joita vois laittaa blogiin, alan stressaan ja sit tulee tällanen mukava pieni päivityskatko. En ymmärrä mun logiikkaa, ihan tyhmä! Esim. tää logiikka, kun musta tuntuu, että asiat alkaa järjestyyn, vaikka en oo tehnyt yhtään mitään asioiden eteen. En oo tehnyt kouluhommia, en oo laihduttanu, en oo lopettanut tupakoimista, en oo käyttänyt rahaa järkevästi. Ehkä se johtuu tosta auringosta? Kaikki vaan tuntuu paremmalta. 

I can see the wait there in your eyes
I can feel the thought in your sigh
Your knuckles are bruised from a losing fight
One way down a dead end street
Broken glass underneath your feet
You think the day won't break the sunless night

Mut sitten tulee näitä hetkiä (kuten nyt), kun itkee sen takia, koska ei oo tarpeeks hyvä eikä tiiä, millä tavalla mä oisin riittävä. Ja tuntuu, et haluaa paeta muttei tiiä, minne. Vaikka tiiän, että mä pääsen joku päivä sinne päivään, jossa kelpaan ittelleni ja toivottavasti myös jollekin muulle, niin se on vaikeeta, koska mä haluun kaiken aina hetinyt. Enkä mä itke enkä ahistu sen takia, koska en kelpaa ittelleni vaan koska mä en oo tarpeeks hyvä kellekään. Eikä se auta, että joka päivä netti läpsii päin kasvoja, koska törmää asioihin tai ihmisiin, mitkä muistuttaa ettei oo tarpeeks hyvä... Vois yrittää nettilakkoa jossain vaihees!

The sun will rise,

when you've lost your lights
The sun will rise,
it'll be alright

Ja koska oon alkanu kaipaan sitä positiivista ihmistä, joka näki kaikessa jotain hyvää, niin voisin yrittää saada osan siitä takaisin! En kuitenkaan haluu saada kokonaan entistä minääni takasin, koska uskoin vähän liiankin paljon hyvään, mikä loppujen lopuks aiheutti paljon pahaa.

I've been in stuck in a storm before,
felt the wind raging at my door
Couldn't move, 

couldn't breathe, 

couldn't find a way out