"I think you could fall in love with anyone if you saw the parts of them
no one else gets to see. Like if you followed them around invisibly for a
day and saw them crying in their bed at night or singing in the shower
or humming quietly to themselves as they make a sandwich or even just
walking along the street. And even if they were really weird and had no
friends at school, I think, after seeing them at their most vulnerable,
you wouldn’t be able to help falling in love with them."
Mä oon hieman hämmentynyt ja sekasin. Sekasin enimmäkseen. En tiiä, mitä kaikkee oon tehny kesäkuun aikana, mut kaikkee ei olis ehkä pitäny tapahtuu. Yeah sure, elän enemmän ku ikinä, mut samalla mä meen enemmän ja enemmän sekasin ja kohta mä oon ihan totaalisen hukassa taikka päästäni vialla... tai no pikemmin menetän hallinnan. Koska mä taistelen koko ajan mun pään sisällä siitä, mitä mä haluan eikä mulla oo mitään hajuu! Tarkoittaen ihmissuhteita. Yhden yön jutut on mahtava keksintö, mutta jälkeen päin voipi facepalmailla, kun älyää, kenen kanssa on tullut oltua! Säätäminen on perseestä, en harrasta. Seurustelusta ei voi ees puhua, kun kaikki on nykyään niin vapaita ja villejä että tässähän menee vallan toivo, mutta toisaalta uskonhan mä satuolentoihinkin. Seurustelussa on muutenkin niin monta muuttujaa varsinkin, kun ei oo koskaan seurustellu kunnolla ja viime kerrasta on sellanen vuosi, mutta se pääsyy on se ettei kukaan tunnu haluavan seurustella vaan panna jokaisen kiinnostavan ihmisen kanssa. Eipä sillä, oon itsekin tähän sortunut, mut hei mä otan sen "vähän", mitä saan.
Mä nostan hattua niille, jotka uskaltaa sanoa tykkäävänsä. Ihastuneensa. Te kaksi, jotka ootte mulle tunnustanut, kiitoksia tästä ja anteeksi ettei tunne oo ollut molemminpuolinen! Mä en edes muista, miltä tuntuu olla ihastunut enkä varmaan tunnistais sitä tunnetta, jos se tässä tulis vastaan. Tai no niin. Jos sitä alkaa ajatella jostain yhden yön jutusta / säädöstä yhtäkkiä "mitä jos mä oonkin...", ei ees lausetta saa loppuun asti ennen kuin kaikki menee päin persettä ja palaa taas maan pinnalle, että ainii tämähän olikin villi ja vapaa-ihminen! Pelkkä ajattelu riittää ja kaikki menee pieleen.
Mutta niin. En tiiä, mitä haluan. En tiiä, jaksanko toivoa enää mitään. Luultavasti jaksan, koska mulla säilyy aina toivo. Kai mä odotan, että joku toinen ihminen kertoo tai osottaa, mitä mä haluun, vaikka se mun pitäs itte ottaa selville. Viikonlopun aikana tuli huomattua, että käyttäydyn eri tavalla toisten ihmisten seurassa kuin toisten. Ja se johtuu siitä etten osaa päättää, mikä ääni mun päässä on se oikee minä. Mussa on ihan liian paljon kaikkee. Tänään älysin, että mun vartalo vaikuttaa älyttömän paljon yhteen asiaan, mikä on aivan helvetin vittumainen juttu. Tiiän, että mun pitäs nyt olla vaan ja lopettaa, mut en ikinä tottele itteeni.
Näin oon pistänyt itteni sekasin viime aikoina, mutta vaikka tällasii mietinkin, mulla menee hyvin. Mulla oli hauskin kesäkuu ikinä suurimmaks osaks, mulla on ihania ihmisiä elämässä vieläkin, oon seikkaillut, oon kokeillut muuttaa asennetta itsevarmemmaks (toimiiiiiiiiiiii!) ja oon muutenkin kokeillut kaikennäköstä! Prideissakin tuli käytyä hieman myöhäsessä vaiheessa, mutta tulipahan käytyä ekaa kertaa ja näinpä tajuttomasti ihania ihmisiä! Heikkoja hetkiä lukuunottamatta mun elämä on vakaata, välillä tää tuntuu riittävän mulle.
Nyt voin mennä nukkumaan, herätä kuuden tunnin päästä ja miettiä, mitä tuli kirjotettua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti