Mä vihaan aikuisuutta. Ennen tää tunne ei oo tullu näin voimakkaasti. Lopetin toisen työn, koska jäin paitsi ihan kaikesta ja nyt mulla on viimenen viikko menossa siellä, mut silti jään nyt ihan kaikesta pois. Toisenkin työn syytä tosin. Iskä ja äiti lomailee, joten nyt on se aika, kun pitäs tehä kaikkee. Ne kävi Ideaparkissa ja mua harmitti etten päässy mukaan. Torstaina ne lähtee Pohjanmaalle eli multa jää se välistä. Odotan aina vuoden ajan, et pääsisin Pohjanmaalle ja oon ollut siel joka helvetin vuosi enkä nyt pääse rentoutuun ja pois kaikesta. Ainoo paikka, missä oikeesti unohtaa kaiken ja kaipaan sinne joka päivä. Sitten sunnuntaina porukat lähtee laivalle. Äsken valitin äitille siitä ettei mulle ilmoteta tässä perheessä edelleenkään yhtään mitään mistään ja luen kaiken siskon facebookista ja aijdklasj ne oli päättäny sen vasta tänään ja ähh nyt vaan itken kaikkee tätä pois... ja vähän muutakin ku tätä!
Jep, ehkä oon hieman liikaa mun perheen perään 19-vuotiaaks, mut mä oon ikuinen lapsi. Mä oon tän perheen ikuinen vauva enkä mä osaa hyväksyy sitä kokonaan, et oon iältäni aikuinen. Ehkä mä totun tähän, kun muutan pois. Tai jos mua ei hyväksytä sellasena kuin oon, niin sitten ainakin totun, kun elän vihasena ja katkerana.
Onneks
kuitenkin viikonloppuna Tampereen Pridet jejee ja muutenkin mulla on
ihania uusia vaatteita, ihania uusia venytyksiä, ihana Ella jaja muita
ihanii! Torstaita odotellessa, koska viimeinen työpäivä ja viikonloppua
odotellessa, koska uiuiuiuiuiuiiii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti